Pakko saada uusi alku

Kaikki on jäänyt puolitiehen, hieman roikkumaan... oon jatkanut masennukseni kourissa, ja unohtanut kaiken, erityisesti kaiken tärkeän.
Nooh... nyt tuli sellanen ultimaatumi rakkaalta, että tää suhde alkaa tulla tiensä päähän.
EIIIIIIII!!!!!!! Tää suhde loppuu vain mun kuolleen ruumiini yli. Tiedän, kuulostaa sairaalta, mutta en kestä ajatusta elää ilman toista. En halua enenenenenen....

Siksi tarvitsen nyt niiiiiin uuden alun. Huomisesta lähtien mun on noustava täältä alhosta, jollain keinoin... en voi menettää elämäni rakkainta ihmistä. Ilman rakasta en pysty edes hengittämään.

---

olotila ottanut huimasti takapakkia. en vai pysty myöntämään masennustani. rakas on niin kaukana, saavuttamattomissa. pikku hiljaa alkaa tuntua, että meitä ei enää edes ole olemassa.

Saavuttamattomia unia

Kun herätys on ollut aamuyöstä klo:03.00, ei uni voi tulla silmään. Selailin tenttikirjoja, katsoin Greyn anatomian, tein muutaman hassun muistiinpanon. Siinä sivussa vihoittelin kotiin palanneelle rakkaalle, joka nyt tuhisee alakerrassa, vailla huolen häivää. Mutta mua vituttaa. En ikinä pysty sivuuttamaan tunteitani, varsinkaan negatiivisia, vaan ne vellovat hullun lailla sisälläni, ja parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa kasvavat suunnattomiin mittasuhteisiin. Mutta rakkaalla ei ole samaa ongelmaa... mikään ei häiritse hänen elintilaansa, vaan hän on autuas ja rentoutunut, ja saa täten mun raivon vain maksimoitumaan. Kyrpä otsassa on suunnaton. Prkl.


Huomenna vapaata, ei luentoja eikä töitä. Taidan nukkua pitkään, raahata itseni ja sellulliittini jumppaan, ja tehdä jopa kandiani. Tavoitteena olisi, etten kävisi koneella. Ollenkaan. Paitsi kerran katsomassa sähköpostin, ihan vain varoiksi.

damned

Sairaus tämäkin. Tenttikirjat vaanii pöydällä, mutta meikäläinen löytää kaikkea helvetin kiinnostavaa netistä. Pois tällanen laajakaista, enhän mä valmistu yliopistolta ikinä, olen just yksi niistä sadoista, joiden gradu jää riippumaan ja roikkumaan laitoksen ovenpieleen. Ei perkele. Tosin kandia tässä vasta kehitellään, sekin vissiin jää eteiseen kaikkien kurakenkien jalkoihin. Ei paljoa jaksa napata.


Oikeasti haluaisin vain nukkua, nukkua ja nukkua... syödä kaikkea mässyä, mmm niin hyvää ja juoda karpalomehua. Harrastaa jopa seksiä (eipä ole neitiä haluttanut...), kunnes taju lähtisi.... mutta rakkaalla stressiä, viisari (v)ärähtää...


Ehkä jonain päivänä tunnen oloni onnelliseksi, ennen kaikkea seesteiseksi... nyt vain ahdistus kalvaa mahan pohjia myöten, ja tekisi vain mieli niellä lääkekaappi tyhjäksi. Someday...

Risukasan valonpilkahdus

Eilinen oli todella raskas pvä, nukuin yöllä vain kolme tuntia ja näin outoja painajaisia. Aina oli joku vieras tunkeutunut kotiini. Kaikesta huolimatta olen herännyt hyvään päivään. Masennus ei paina, jaksan jopa hymyillä, ja rakkaankin kanssa saimme järkeistettyä monta asiaa. Meillä on varmaankin todella sairas suhde, mutta silti tää suhde tuntuu oudolla tavalla niin oikealta. En ikinä uskonut, että sielunkumppanin voisi oikeasti löytää.

Jaksoin jopa tehdä hieman opiskeluhommia. Pakkokin se on, tentti kahden viikon päästä ja kandin deadlinekin alkaa uhkaavasti taas häämöttää. Ehkä tämä tästä. Vielä kun olis jo tämän kuun palkka tilillä, tietäisin, että selviän. Materialistiko? Kenties, mutta jollain ne addiktiot on kuitattava.

...lyhyt oli alku...

Ja taivas tippui niskaan, kaikki räjähti, vain sirpaleet jäivät jäljelle... nyt olen taas paska ihminen. Ei suukkoa, vain rakkaan vihaa, kylmyyttä ja kostoa. Toivottavasti hänkin oppii jonain päivänä läksynsä.


Sinnittelen vielä, josko saisin voimia huomiselle. Mielessä viistää vapauttava tuska, mutta sitä nautintoa en vielä itselleni suo.

Uusi alku

Nyt alkaa uusi elämä... ehkä hieman myöhässä näin uutta vuotta ajatellen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tavoitteena olisi jättää masennus vihdoin taakse, oppia rakastamaan itseäni sekä uskomaan, että ehkä minustakin tulee isona jotain. En voi enää kokea samanlaista päivää kuin eilen. Päivää, jolloin rakas sanoo että vihaa mua enemmän kuin ketään muuta, jolloin rakas haluaa mun häipyvän kamoineni helvettiin, jolloin rakas sanoo sen totuuden, jota en halua kuulla: R, sä oot hullu, sairas...


Aamuyöllä meni itkusta täristen pyytämään, josko rakas voisi tulla edes viereeni nukkumaan. Aamun lääkäri pelotti sydämessä, ja vain rakas saisi mut rauhoittumaan. Ja tulihan rakas, tosin, ei koskenut muhun... käpertyi vain omalle sängynpuolikkaalleen...


Nyt ollaan molemmat annettu tilanteen rauhoittua. Sain jopa suukon hetki sitten. Sairasta, miten yksi pieni kosketus sai aikaan euforisen olon.


Tiedän, että olen melkein menettämässä rakkaani. Mut nyt mun on taisteltava, en voi antaa jonkun noin ihanan ihmisen kadota elämästäni. Nyt tavoitteena on vain hoitaa itseni kuntoon. Olkoon tämä terapiani, kaikki vitutus, tuska, himo ja rakkaus näkyköön täällä.